Vaikeaa selittää ja ymmärtää miten toisesta aina jälki jää

Hei taas.
Miulla olis edessä periaatteessa hienoin viikko lukioajalla, mutta ei tunnu siltä. Haluaisin vain kerätä voimia ja juhlia täysillä penkkareita ja abiristeilyä. Onneksi on vielä muutama päivä aikaa.

Sen tiedän, että näiltä vuosilta jää ainakin yksi kipeä ihmissuhde. Ihminen, jonka kanssa tunsin kummallista yhteenkuuluvuutta ei oikein tunnista miuta enää. Olisin halunnut sen loppuvan vasta kun muutamme eri paikkoihin opiskelemaan. Ainakin olisin saanut nätimmät muistot. Riiteleminen oli paljon helpompaa. En haluaisi hyväksyä, että törmätessämme vaihdamme kuulumisia kuten ketkä tahansa tuttavat. Ei se ole niin. Kuinka mistään niin tärkeästä voi tulla niin etäistä? Tätähän elämä on, mikään ei ole pysyvää. Kunhan vain jaksaisin kituuttaa sen tuskan läpi joka viiltää jostain syvältä aina kun näen tämän ihmisen. Sen miten läheinen hän yhä on muiden kanssa. Jos miut voi hyväksyä vaan sinä henkilönä, mitä joskus olin, on kai pakko mennä eteenpäin.

Lähdit sittenkin eri suuntaan, vaikka pitkään epäröit.

xx