Eräs lukuisista vaivoistani

Yötä kaikille, tulipa taas mieleen juttu josta voisin jakaa ajatukseni! Tää on vaikuttanut miun itsetuntoon aikalailla ja tuonut jopa painajaisia joskus. Sanooko teille alopecia mitään? Suomeksi siis pälvikalju ja ai että kun tuo sana tuntuu inhottavalta. Joku ehkä ajattelisi, että onpa nolo juttu, miksi edes puhua siitä. Koska en tiedä mistä se tuli ja miksi, päätti vain pilata elämääni vähän lisää vuosia takaperin. Aluksihan miulla oli se tosi raju. Hiuksia lähti paljon ja päälaki oli täynnä kaljuja läikkiä. Ja ne oli isoja. Muistan miten miuta itketti ja raivostutti. Yritin peittää sen parhaani mukaan oudolla jakauksella, pinneillä, pannoilla, ponnarilla. Joskus pystyi pitämään vain tiettyä kampausta jutun salaamiseksi. Kukaan ei saanut koskettaa miun päätä tai hiuksia tai säikähdin ja ärähdin samantien jotain. Mikä teki miusta ehkä vähän enemmän kummallisen.
Mut olin mie silti onnekas. Miulta ois voinu tippua kaikki hiukset ja jopa ripset. Tai lääke ei ois auttanut hiuksia kasvamaan takaisin. Nykyään se tuntuu jo aika normaalilta ja suurin osa kavereista tietää, että miulla on päässä hiuksettomia kohtia. Tuntui tosi vastenmieliseltä koskea niitä alkuaikoina, mutta onneksi ihmiset ei ole kauhistelleet asiaa. Hassua miten moneen vuoteen miulla ei ole ollut täysin hiuksellista päätä! Kohdat vain aina vaihtuu. Heh. Annan ihmisten koskea miun hiuksia jo vapaasti. Vaikka läikät näkyisikin sen takia. Olen tietoinen niiden sijainnista ja pyrin yhä pitämään ne piilossa, vaikken asialle mahda mitään, ei ne kauniilta näytä. Ehkä tää sairaus on yksi syy sille, miksei hiusten leikkuu tuntunut pahalta. Ne miun pitkät ja paksut kutrit oli tavallaan turmeltuneet jo. Välillä miuta surettaa tää juttu. Miksei miulla voi olla normaalit hiukset ja pää? Vannon, että jos jokin päivä huomaan, ettei miun päässä ole yhtään kaljua, että on edes pikkuinen sänki tai jotain niin itken onnesta!!! Oikeasti.