On parempi jos
Ihmiset eivät välitä
Eivät huomaa
Unohtavat
Silloin en ole heitä
Satuttanut

Älkää huolestuko
Jos en osallistu
Se ei ole
Välinpitämättömyyttä

Ulkopuolinen?
Ei
Minun on hyvä näin
Olen tottunut
Seuraamaan

Minulla on
Ajatukseni
Hymy
Jolla kerron
Sen olevan ok

Puhumaan
En suostu
Kuin humaltuneena
Silloin voisit kuulla
Minut

Mongerrusta jolla on merkitys
Aidompaa mitä koskaan
Päivänvalossa

Mutta eiväthän
He kuuntele

Tiedotus: vihaan kaikkia

Tai no en muutamia ihmisiä. Henkilökohtaisesti en vihaa ketään vaan yleisesti kaikkia ihmisiä. Mitä ihmettä taas, Eerika? Koko päivä on mennyt ahdistuksessa. Siivoan jotta en huomaisi sitä. Jättäkää miut rauhaan. En jaksa olla iloinen ja vitsailla tai tehdä mitään. Sain postissa kutsun Espooseen ravintola-alan koulutukseen. En tahdo mennä sinne vielä, voidaanko siirtää vuodella? Miksi ne halusi miut sinne? Vieraat ihmiset on kaikista ärsyttävimpiä. Lenkkeilevät pariskunnat. Kaupan kassa. Voitteko lopettaa sen riemuitsemisen, ei tässä ole mitään kivaa. Miksi kaikki haluaa olla miun kanssa? Älkää tahtoko. Menkää pois. Unohtakaa miut. Onpas taas dramaattista. Vihaan tätä tunnetta. Miten kukaan, joka vihaa eniten itseään, voisi uskoa toisten pitävän hänestä? Älkää valehdelko. Mitä ovat ne halveksuvat ja säälivät katseet kauniilla sanoilla koristeltuna. Jos pyytäisin, ei kukaan pelastaisi. Joten jos pyydän lähtemään, lähdettekö? En jaksa luottaa. En jaksa olla kiva.

Anteeksi. Huomenna on taas uusi, onnellinen päivä.

Tiistaiaamu on pilvinen. Olin päättänyt vaatteet jo edellisenä päivänä ettei tulisi paniikki. En polta etten haise haastattelussa. Keitän paljon kahvia ja puhelen itsekseni. Tähän on valmistauduttu viikko. Osaan kyllä. Nappaan pinkin kansion kainaloon ja kävelen vielä vähän hermostuksissani. Hylkäsin lävistyskorun jo illalla jotten vain unohda ottaa sitä pois. Kurvaan autolla kaupan pihaan. Radiosta tulee hyvää musiikkia. Tinakenkätyttö. Olen puoli tuntia etuajassa joten odotan hieman. Nyt jos koskaan tekisi mieli savustaa keuhkoja. Vedän syvään henkeä ja astun sisään kauppaan. Ihmiset näyttävät tyytyväisiltä. Heillä ei ole mitään aavistusta. Onnistun pysymään uteliaana ja avoimena. Kysyn neuvoa useasti myyjiltä ja pyörin hölmönä ympäriinsä. Joku nainen harmittelee olevansa tielläni. Päädyn henkilökunnan huoneeseen. Haastattelija toteaa minun olevan ajoissa. Piti varata aikaa eksymiselle. Kysyn mihin voin istua ja sanon sanasen hänelle. Haastattelu alkaa kun toinen työnhakija saapuu paikalle. Hän on kaunis tyttö. Ollut töissä vaateliikkeessä. "Oi vähän kivaa" ihastelen. Annan hänen vastata kysymyksiin ensin. Hän tuntui yllättyneen antamastani huomiosta. Näin hänessä vain halun saada työpaikka. Ei minkäänlaista vastakiinnostusta. Tiedän etten osaa vastata oikeaoppisesti, joten hurmaan haastattelijat läsnäolollani. Tai sitten en. Taas minulle tuotettiin pettymys. Kymmenen minuuttia ja tilanne on ohi. Mies katsoi minua kauemmin kuin toista tyttöä kertoessaan, että jos ei saisi soittoa ei olisi tullut valituksi. Kiitän ja hymyilen niin kauniisti kuin osaan. Astelen autolle ja hymyilen vielä sille tytölle. Hänestä näki että hän oli varma. Purskahdan itkuun. Epäonnistuin.

...Paitsi. Olin uskollinen itselleni. Olin oma itseni. En ehkä saanut sanotuksi kaikkea mitä olisin halunnut, mutta en myynyt valhetta vaan itseäni. En tule saamaan soittoa. Taktiikkani on hatara ja 99% toimimaton. Pitäkööt minua itsepäisenä hölmönä tai minä vaan, jonakin päivänä saan työn johon  etsitään juuri tällaista henkilöä.

Anteeksi että olen surullinen

Hei taas. Valmistujaiset oli viikko sitten. Se oli kaunis päivä. Oon ollu paljon kavereitten kanssa. Matkustellut ja koettanut siivota. Hakenut töitä. Hymyillyt ja ollut ylpeä itsestäni. Kertonut huolistani terapeutille ja nauranut siihen päälle. Olinpa taas höpsö.
Nyt nukun taas yksin. Ja sattuu niin kovasti. Tuntuu että vain satutan ja ajan ihmisiä pois. Alan itkeä kun näen naapureiden askarteleman kortin. Kun he koettavat jutella miulle. Tahtoisin niin paljon olla onnellinen ja kiitollinen. Arvostan ihmisten välittämistä niin paljon etten kestä. Se ei ole teidän syy että olen mitä olen. Ettei iltaisin enää voimat riitä nostamaan suupieliä. Päätin onnistua. Olla pirteä ja reipas. Silti pelkään etten onnistu. En jaksaisi olla enää surullinen. Pelkään tulevaa työhaastattelua niin että oksettaa. En sovi myyjäksi. Olen liian hiljainen ja pelokas. Hyvinä päivinä olen rohkea ja iloinen. Miksi se on miulle niin tärkeää? Pelkään menettäväni kaiken ja itseni jos en ole ystävällinen ja mukava. Tiedättehän te sen jo. Se on niin valtava kuoppa jonka reunalla keikun. Epäonnistuminen on jotakin sietämätöntä. Koska häviän ja epäonnistun aina. Joka kerta päätän onnistua ja nostan toiveet korkealle. Mutta kun se aina tapahtuu. Samalla valmistaudun siihen ja samalla en tahtoisi hyväksyä sitä.
Ikävöin ja välitän. Olen pahoillani. Opettelen.
Voisinpa vain kuunnella ja ihailla. Sydän on kipeä. Rakkaita on liikaa. Yhtäkään ei voisi enää menettää mutta kiintyy yhä enemmän ja enemmän. Tunteita jotka ovat yksin minun. Päiväuniani. Kuinka voin osoittaa ne lempeästi. Kateus, kylmyys, ylpeys. Silloin olet eniten rakastettu. Sinua pelkään eniten.
Kuinka kukaan jaksaisikaan jakaa saati ottaa vastaan mitään näin monimutkaista?

Antakaa miun pitää arvoni. Tämä ei ole itsestäänselvää. Miulle se on totuus. Miksi vakuuttelen?
Olen ikuisuusprojekti.