Pian sua tulee vastaan joku joka kaiken tajuu

Tässäpä taas jäsenneltyä juttua ku halolla piähän lyödyltä.

Olen hieman päässyt murheistani tulevan suhteen. Ei sillä oikeastaan ole väliä minne päädyn. Jokainen kohtaamani ihminen vaikuttaa miun elämään jollain tavalla, vaikken sitä tajuaisikaan. Kaikki pienet sanat, teot ja valinnat suuntaa elämää jollekin tielle. Kuinka oikea se on, en tiedä, onko se sellainen kuin suunnittelen, tuskin.
Harmistun, jos kadotan vitosen matkalla baariin, mutta joku voi löytää sen ja päästä bussilla kotiin. Tai ehkä sen löytäjä tulee samaisessa baarissa tarjoamaan drinksun, ja saan omani takaisin. Se voi myös vettyä lätäkössä ja unohtua sille tielleen.

Olen monesti koettanut olla miettimättä tällaisia asioita. Onhan elo paljon hauskempaa kun voi heittäytyä hetkeen eikä vaivata päätä kaikenmaailman joutavuuksilla. Aina päädyn kuitenkin takaisin ajatusteni äärelle.
Ihmisillä on kummallinen tarve etsiä syitä ja uskoa johonkin suurempaan. Tuntea olevansa merkityksellinen. Hassua, miksei itselleen riitä sellaisena kuin on. Jos riittäisi, mihin enää voisi pyrkiä?

Omat tunteet ei oo kellekään muulle tosia (tää taitaa olla biisistä). Sisäistin vasta jokin aika sitten, että joka ikinen yksittäinen ihminen näkee maailman eri tavalla omasta perspektiivistään. Ei ole olemassa normaalia tai epänormaalia. Muut ihmiset eivät olet vain suuri massa, johon pitäisi mukautua. Aloin ymmärtää, että esimerkiksi menestyvä lääkäri, julkisuuden henkilö tai vaikkapa miuta hoitanut psykologi on samalla tavalla tavallinen ihminen kuin miekin. Masennuin, sillä rinnastin omaa maailmankuvaani heidän tapaansa nähdä asioita. Ei kukaan olekaan upea yli-ihminen, joka tietäisi kaikesta kaiken ja osaisi auttaa. Näen kuitenkin heidät vain ulkopuolelta, joten en voi olettaa mitään heidän sisäisestä maailmastaan.

Toisinaan turhauttaa, etten kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni muiden asemaan, sillä kaikki yksilölliset muistot, kokemukset ja tunteet puuttuvat. Intuitiivisena ja herkkänä luulin ymmärtäväni ihmisiä, mutta olenkin vasta ottamassa ensiaskelia.
Miuta hämmentää ihmiset, joiden kanssa tuntuu selvä yhteys. Sanaton viestintä käy hyvin yks yhteen. Tapahtuu näiden ihmisten kanssa mitä tahansa, en usko että he voivat kadota elämästä kokonaan. Sitten on niitä, joita ei vain ymmärrä, vaikka pölpöttäisi päivät läpeensä yhdessä.

Ja taas voisin jatkaa loputtomiin, mutta ehkä sitten ensi kerralla, muuten miun ajatusmaailman sanoiksi pukeminen menee niin utopistiseksi että harva sen tavoittaa.

XD That's the spirit!