maanantai 7. heinäkuuta 2014

En tiedä mikä on vaikeempaa se että muistaa vai se että jotain unohtaa



Halojaa

Ihan ekaksi tällainen oivallus: töykeät ihmiset on sata kertaa miellyttävämpiä kuin ne jotka esittää ystävällistä.

Mie tulin eilen kotiin riparilta. Oli taas ihan mahtava leiri. Jouduin ylittämään omia rajoja. Vaikka välillä oli ikävä kotiin oli tosi hyvä fiilis. Tutustuin ihaniin ihmisiin. Tunsin onnistuvani työssäni. Mutta en ole enää 15-vuotias ja koko ajan ajaudun kauemmaksi. Ei itkettänyt lähteä, olin vain onnellinen uusista upeista muistoista. Voin laittaa tänne kuvia kunhan saan niitä jostain. Koetan taas sopeutua tavalliseen elämään. Otin aikoinani tavoitteeksi tulla yhtä ihanaksi isoseksi kuin omani oli. Niin.

En viikkoon ehtinyt ajatella sen syvemmin asioita. Pari kertaa meinasin romahtaa mutta kokosin itseni. Nyt voin jatkaa Piisamirottailua. Ihmisten kanssa on yllättävän vaikeaa tulla läheisiksi. Alan helposti käyttäytyä samalla tavalla kuin joku toinen jonka seurassa olen. Tahtoisin kovasti puhua omista ajatuksistani mutta alan änkyttää eikä se yhtäkkiä tunnukaan olennaiselta. Ehkä vielä joskus, muutenkin kuin humalassa.
Päihteistä puheen ollen ei ollut ollenkaan tuskaista olla erossa tupakasta. Kaipaan kuitenkin sitä tapaa, joten en aio luopua polttelusta kokonaan.

Heippa palaan taas asiaan, t. kuulemma vähän höperö :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti