Välisoitto

Tiistaiaamu on pilvinen. Olin päättänyt vaatteet jo edellisenä päivänä ettei tulisi paniikki. En polta etten haise haastattelussa. Keitän paljon kahvia ja puhelen itsekseni. Tähän on valmistauduttu viikko. Osaan kyllä. Nappaan pinkin kansion kainaloon ja kävelen vielä vähän hermostuksissani. Hylkäsin lävistyskorun jo illalla jotten vain unohda ottaa sitä pois. Kurvaan autolla kaupan pihaan. Radiosta tulee hyvää musiikkia. Tinakenkätyttö. Olen puoli tuntia etuajassa joten odotan hieman. Nyt jos koskaan tekisi mieli savustaa keuhkoja. Vedän syvään henkeä ja astun sisään kauppaan. Ihmiset näyttävät tyytyväisiltä. Heillä ei ole mitään aavistusta. Onnistun pysymään uteliaana ja avoimena. Kysyn neuvoa useasti myyjiltä ja pyörin hölmönä ympäriinsä. Joku nainen harmittelee olevansa tielläni. Päädyn henkilökunnan huoneeseen. Haastattelija toteaa minun olevan ajoissa. Piti varata aikaa eksymiselle. Kysyn mihin voin istua ja sanon sanasen hänelle. Haastattelu alkaa kun toinen työnhakija saapuu paikalle. Hän on kaunis tyttö. Ollut töissä vaateliikkeessä. "Oi vähän kivaa" ihastelen. Annan hänen vastata kysymyksiin ensin. Hän tuntui yllättyneen antamastani huomiosta. Näin hänessä vain halun saada työpaikka. Ei minkäänlaista vastakiinnostusta. Tiedän etten osaa vastata oikeaoppisesti, joten hurmaan haastattelijat läsnäolollani. Tai sitten en. Taas minulle tuotettiin pettymys. Kymmenen minuuttia ja tilanne on ohi. Mies katsoi minua kauemmin kuin toista tyttöä kertoessaan, että jos ei saisi soittoa ei olisi tullut valituksi. Kiitän ja hymyilen niin kauniisti kuin osaan. Astelen autolle ja hymyilen vielä sille tytölle. Hänestä näki että hän oli varma. Purskahdan itkuun. Epäonnistuin.

...Paitsi. Olin uskollinen itselleni. Olin oma itseni. En ehkä saanut sanotuksi kaikkea mitä olisin halunnut, mutta en myynyt valhetta vaan itseäni. En tule saamaan soittoa. Taktiikkani on hatara ja 99% toimimaton. Pitäkööt minua itsepäisenä hölmönä tai minä vaan, jonakin päivänä saan työn johon  etsitään juuri tällaista henkilöä.