keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tätä tänään



Varoitan heti olevani kapeakatseinen ja suvaitsematon vinkuja-feministi, mutta onhan kehitykseni vinoutunut jo oidipaalivaiheessa. Tai ehkä olen mieleltäni jumittunut latenssivaiheeseen. Puoli valtakuntaa ja prinsessa jonkinlaisesta "...mutta haluan miehen" -vastauksesta varoittavasta tutkasta. Niin ihania olentoja! Heidän kanssaan voi apinoida kunhan eivät lumoa kaikkia naisia itselleen. Pitäisi katsoa peiliin ja alkaa hyväksyä ihmisten mieltymys samalla lailla kuin he hyväksyy miut. Voisin muuttaa autiolle saarelle työstämään tätä aatetta, ettei aina tarvitsisi turhautua. Pitäisikö itsekin jatkaa uroiden jahtaamista niin johan seuraa löytyisi. Toisaalta,eräs ystävänikin on aikamoinen miesmagneetti. Ehkä asiat toimivat aivan päinvastoin kuin haluaisi.
Kuulostan epätoivoiselta ja epätoivoisia ovat mietteeni itseni muuttamisesta ja itseni kanssa elämisestä. Eihän sitä mielitiettyä hakemalla löydy, taivaalta tipahtaa mokoma kun aika on oikea. Samaisia fiiliksiä kellään? Ai et edes ymmärtänyt? Hyvä. Mistä ne toiset kaivaa kaltaisensa?


Rakas joulupukki, kiltti en ole ollut koskaan mutta laita vaikka tonttutyttö pakettiin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti