Mielikuvituksen tuotetta (sekava teksti)

Vaikka vasta äsken uhosin, etten ajattele saati kirjoita näistä ikävistä asioista niin nyt tuntuu että on pakko saada tää jotenkin ulos. Ehkä pystyn käsittelemään paremmin jos kirjoitan. Tai jotain.

Tää on aivan kamalaa. En tiedä onko kellään muulla tällaista? Tuntuu että oon kadottamassa otteen itestäni. Pään sisällä on ihan hirveitä asioita mut ulospäin ei näy mitään. Äänet päässä ruoskii miuta jatkuvasti kaikella minkä mokasin päivän aikana. Oon pelkkää kaaosta, ja samalla pitäis pitää normaalia elämää kasassa. Tuntuu etten kestä enää, toivon vaan että joku vois ottaa tän kaiken pois. Kaivaa miut esille täältä ahdistuksen, epätoivon ja sekoamisen alta. Sitä mie pelkäänki, että tuun hulluks. Kuulostaa varmaa iha järjettömältä. Miulla ei oo mitään keinoja saada sitä pois itestäni. Puhuttiin viime kerralla miun toimintaterapeutin kanssa siitä miten tiukassa kontrollissa yritän pitää itteni. Miten suunnittelen ja varaudun etukäteen epäonnistumisiin. Pelkään että tää alkaa näkyä ulospäin. Toisaalta toivoisin sitä. Sitten ehkä saisin mieleeni jonkinlaista tolkkua. Oon vaan tosi jännittynyt koko ajan enkä saa selvää mikä sen aiheuttaa. Päätä koskee kaiken ajattelun ja jossittelun takia. En tiiä mitä tapahtuu jos menetän hallinnan, en todellakaan. Sitä seuraa luultavasti armottomampi viha ja syyttely itseäni kohtaan. Ei muillakaan ole näin hankalaa omissa nahoissaan, mikä miuta oikein vaivaa? En pysty ajattelemaan selkeästi. Yritän vaan tsempata itseäni järkevillä ajatuksilla ja laittaa asioita oikeaan perspektiiviin, mutta se ääni alkaa vaimentua. Ja ne pahat puskee kovemmin esiin. Kohta oikeasti makaan jossain pakkopaidassa pehmustetussa huoneessa demoneitteni kanssa. Mikä tää on, tai kuka, se ei ole miun ääni joka mollaa. Tää olo käy sietämättömäksi eikä oo keinoja helpottaa sitä. En pysty rauhoittelemaan itseäni, eikä täällä ole ketään joka sen tekisi. Mie tarviin apua, anelen sitä. Anteeksi että tää on mennyt taas tähän. Jonku pitäs olla muistuttamassa ja pysäyttämässä pahat ajatukset. Kiitos jos jaksoit lukea, älä pidä miuta ihan mielipuolena vielä. 

Tää biisi kuvaa tätä jotenkin älyttömän hyvin

Taas näitä ihmisiä

jotka kuvittelee, et voi puhua mitä huvittaa, jos vaa pyytää heti anteeksi. Hää jaksaa valittaa miten oon aina surullinen enkä ilone niiku enne. Ja oon ihana kun oon ilonen. Pitäis kuulemma yrittää enemmä, no mitäköhä teen koko ajan? Hänellä on kuulemma vaikeampaa ku miulla mut hää on silti onnellinen. Good for him!! Pitäs jättää tollaset omaa arvoonsa mut osaa vaa ottaa päähän. Tai ku puhutaa miksen voi olla samanlaine ku enne, miten ihmeessä voisin muuttuu ihmiseks jota en ees ite tunnista enää? Oon yrittäny olla parhaani mukaa hyvä kaveri, mut jos ei kelpaa ni ei tarvii pitää yhteyttä.

Nonii taas paasaan täällä mite en jaksa olla kiva ihmisille. Pitäis uskaltaa luottaa eikä epäillä jatkuvasti. Ärsyttää omaki käytös jos taas ajan pois uusii tuttuja koska en osaa olla oma itteni. Pitää varmaan taas pistää pystyyn esitys, en vaan osaa päättää komedian ja tragedian väliltä. Eipähän mee tunteisiin kun ei oo tosissaan. Aprillia, oon ikuinen mielensäpahoittaja. Lopetan ajattelun ja kirjottelun ku tulee vaan tätä suomeks sanottuna paskaa.

möks möks

...

Enkelihiuksinen tyttö harjoittelee viulunsoittoa vapaa-ajalla. Mie rönyän metsikköön tupakalle. En uskalla mennä ihan rantaan asti, etteivät olisi liian huolissaan. Täällä on taas yksi nappisilmä. Tummasilmäinen ihminen siis. Ne on niin veikeitä, sulattaa sydäntä aina tasaisin väliajoin. Naurunremakka kantautuu käytäviä pitkin. Tää jurottajaerakko koetti nukkua mutta huonekavereilla oli kiihkeät keskustelut Percy Jacksonista. "Miun tekis mieli tehä jotai mut miul on tylsää" mutisee punatukka. Sormet ristissä pohdin saadaanko iltapalalla kahvia. Eilen saatiin, mutta tänään on toinen päivä. Kuulen kovasti kehuja työstäni ja hymyilen hyväntahtoisesti. Kyllä tekin sitten kokeneempina. Aurinko värittää maisemaa hunajaisella vaaleanpunaisella. Iltaohjelma oltaisiin tänään pimeässä. Sauna sai kaipaamaan kesämökkeilyä. Ehkä pyydän anteeksi kaveriltani jotta voimme olla kesällä kuten ennen.
Kuinka jotkut ihmiset vain hävyttömästi varastavat pienen palasen rakkautta? Sellaisia ihanuuksia he ovat, joita voisi vain katsella ja kuunnella sydämen nurkan täyttyessä aralla lämmöllä. Kummallista.
Tämä tyttö palaa nyt ajatuksistaan leirikeskukseen. Hiljaisuus vaihtuu hälinäksi ja huokaisen. Ehkä jälleen totun elämiseen. Hetkeksi.

Spring -time to be pretty

Minne katosi tuisku ja pakkanen, edes luistelemassa en viitsinyt käydä. Alkaa taas jokavuotinen painajainen -villapaitojen piilotus komeroon ja mekkojen kaivaminen esiin! Sinnikkäästi ulkoilen vielä ihanassa sinisessä toppatakissani, vaikka aurinko kärventelee nassua. Vielä voin syödä kilon suklaata ennen kesäkuntodietille ryhtymistä, eikun hetkonen, pääsiäinenkin tulossa. On aika muuntautua gorillasta keijukaiseksi, unohtaa nukkuminen ja siirtyä terasseille. Koska kevät on loistava syy kaikenlaisiin uudistuksiin, tilasin parit hepenet Nelly.comista:

Tämä ei ole vauvamaha

Joku varmaan pohti käynkö suihkussa, joten kuva todisteeksi

Oikein ihanaa kevättä kaikille!! :--D

Ujous on helvetillinen taakka (ettäs tiiätte)

Heipähei. Höpöttelin teille aikasemmin kiltteydestä ja nyt olis toisen ominaisuuden jota en voi sietää itsessäni vuoro. Nimittäin ujous. Välillä on kausia jolloin pelkää kamalasti ihmisiä. Eilinen oli tästä oikein loistava esimerkki. Lähdettiin illalla partyilemaan yökerhoon, vaikka joku räkäinen kuppila ois ollu miellyttävämpi. Menin sitten lähinnä kaverin seuraksi ja alkuillasta ja matkalla olikin tosi hyvä fiilis. Jotenkin aina unohdan sen ahdistuksen, kun omasta tilasta ei ole tietoakaan. Mihinkään ei voi paetakaan. Tai tiiättekö sen tunteen, kun kaveri juttelee joillekin omille kavereilleen ja itse jää ulkopuolelle koska on niin hitsin epäsosiaalinen ettei uskalla sanoa mitään. Varsinkin jos joku tuttu tervehtii innoissaan kaveriasi mutta siuta ei edes huomaa (sorri tää sinä-passiivi). Tai kun muut päättää lähteä tanssimaan ja lupaa jäädä vahtimaan juomia. Ole siinä sitten ihmisten tuijoteltavana siististi cool etkä mikään yksinäinen ressukka. Meinasin jo lähteä kesken illan, mutta muutaman lisätuopillisen jälkeen maailma tuntui taas paremmalta paikalta.

Miksi teen näin itselleni? Kai pelkään unohtuvani kokonaan jos en ole riekkumassa jokaisessa illanvietossa. Ujouden varjoon on aika helppo unohtua. Lapset ei muistaneet nähneensä miuta kirkolla, eikä puolitutut ihmiset baarissa. Haluan kyllä olla ihmisten kanssa mutta se on niin pirun vaikeaa. Ja oon ollut tätäkin ujompi aiemmin! Ei vaan uskalla puhua kovaan ääneen tai kertoa omia mielipiteitään. Kun asiaa ajattelee, ei olisi edes paha juttu jos joku loukkaantuisi tai paheksuisi. Itse tilanteessa olen kuitenkin kuin heikoilla jäillä, mitään väärää ei voi tehdä tai sanoa. Siksi toisaalta vihaan ihmisiin tutustumista. Eikö voitaisi olla heti kuin kaveruksia, onko pakko edetä hitaasti ja kohteliaasti? Ujous katoaa sen tietyn rajan ylityttyä, kun voi olla varma ettei menetä sitä ihmistä. Mitähän mie taas selitän.

Pitää varmaan alkaa kerätä voimia huomista leiriä varten. Joka on täynnä uusia ihmisiä. Sigh. Lakkaan joskus vielä olemasta näin negatiivinen.

Valiti valiti

Eilen ajattelin, että ihanaa saan nukkua pitkään ku vihdoin on aikaa ja meen virkeenä salille. No mitä vielä! Heräilin taas pitkin yötä ja lääke pakotti nukahtamaa uuestaa vaik siit jatkuis hirvee painajainen. Heräsin sit lopulta puol kymmeneltä enkä todellakaa levänneenä.

Ja toinen juttu. Kävin eilen äidin kanssa kahvilla. Sen piti olla kivaa, mutta miuta vaan alkoi ahistaa. Mikä ihme siinä on kun tuntuu ettei hää vaa tunne miuta ollenkaa. Olin haaveillu isoista valmistujaisjuhlista, jos siis pääsen kaikki kirjotukset ees läpi, mut ei sekään taia onnistua. Äiti oli tosi vastahakoinen, ajatteli vaan pieniä kahveja ja sellaista. Sanoin sitten, että käyn mielummi vaikka kavereitten juhlissa pyörimässä. Olkoon itsekästä tai mitä vaan mutta lukion suorittamine on ollu sellasta tuskaa että juhlin kunnolla vaikka ilman omia pikku kahvikestejä jos siitä tulee sellanen vaiva. Oon niin kyllästynyt olemaan vaatimaton joka ikisessä asiassa. Nyt on menty sen rajan yli että mitättömätki jutut tuntuu maailmaamullistavilta :D Suakeli.

Katoan nyt tuonne itseinhon ja vitutuksen kuoppaan, kokeillaan uuestaa huomenna.

Kivoja kuvia koska kirjoitus katkeilee

Joujou ilmestyn taas tänne bittiavaruuteen. Miulla on oikeastaan alkanut mennä taas paremmin, enkä oo keksiny mtään kirjoiteltavaa.
Äiti anto miulle taas hirveesti ruokaa mukaa ku kävin siellä! Se varmaan luulee et syön kiviä tai jotain. Kaappeihi ei enää mahu yhtään pakettii makaroonia tai soijaa.

Onneks oon aina halunnu tällasen ❤

Tosta koirasta tuli mieleen, että jotenkin lahjoja arvostaa ihan eri tavalla kuin itse hankittuja juttuja. Vaikka saisi jotakin aivan kaameaa niin silti se on tärkeä ja omistettu ylpeästi! (tosi outo lause mut en osaa korjata)

Ohi on! T: Eerika 8v

Aawws! Kalle❤

Kielen opiskelua matkaa varten ;)

Jos olisin Pokémon olisin kuulemma tällanen :3 ihana kiitos Kaisa!
Palaillaan taas xx