Ensimmäinen jakso lähihoitajakoulua alkaa olla pian takana, ja tuntuu että olen oppinutkin jotain kasvatuksesta. Monet tunnit aiheuttivat vauvakuumetta! En malta odottaa työssäoppimista ja uusiin lapsiin tutustumista. He ovat valona miulle synkän syksyn tehdessä tuloaan.
Olen kotiutunut Jyväskylään tosi hyvin. En tunne vielä kaupunkia juurikaan, mutta koetan etsiä aina uusia paikkoja täältä. Tänään oli tosi kaunista, kun lehdet lenteli puista.
Pitkään olin aivan hulluna uuden kotimme sisustamiseen. Nyt kun kaikki maallinen omaisuuteni on enemmän tai vähemmän paikallaan, pääsen keskittymään muihin asioihin. Tahdon elää päivä kerrallaan, ottaa vastaan uusia haasteita. Niitä kyllä varmasti riittää.
Mennessäni kouluun ja palatessani kotiin näin huolestuneen oloisen ihmisen. Mieleni teki kysyä, oliko hänellä kaikki hyvin. En voinut olla miettimättä, että mitä jos hän olisikin tarvinnut kuuntelijaa, ja kävelin vain ohi, kuten monet muutkin. Murehdin, kuinka voisin vaikuttaa ympäristööni positiivisesti. Minulla on palava halu olla läsnä joka sekunnissa. Kotona tosin uppoudun ajatuksiini. Olenkohan silloin läsnä itselleni? Miulla olisi about miljoona kysymystä, eikä yhtään vastausta. Saatan alkaa käyttää blogia taas aatosteni jäsentelyyn. Kiitos ja anteeksi siitä, että pidän tätä julkisena. :D
xx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti