Ei-niin-salainen -salaisuuteni

Hei.

Miulla on asiat nykyään tosi hyvällä mallilla. Tätä kaipausta on kuitenkin kestänyt yli vuoden, siis kun aloin kiinnittää siihen huomiota. Miulle tuli tunne, että ehkä kirjoittaminen saattaisi auttaa.

Kaipaan todella kovasti omaa lasta. Monet nuoret aikuiset varmasti haaveilevat perheen perustamisesta. Hoen kuitenkin itselleni, että täytyy ensin elää nuoruutta ja itseään varten, jotta myöhemmin pystyy omistautumaan pienelle ihmeelle. Tässä istuessani miulla nousi pala kurkkuun. Vielä vuosia odotettavana... Ensin käyn koulun loppuun, sitten tienaan töissä vähän rahaa, jotta voin tarjota pienokaiselle vakaan kodin taloudellisesti.

Ajattelen usein myös vaikeita hetkiä, joita vanhempana tulisin kokemaan. Stressaantuisin varmasti öisestä heräilystä, huolestuisin kehittyisikö lapseni normaalisti ja jännittäisin, osaisinko tunnistaa hänen tarpeensa. Tänään päivällä hakiessani leivoksia kahvilasta, kuvittelin kuinka ilahduttaisin miestäni ja lapsiani samalla lailla. Tällaiset mietteet saavat minut todella sekaisin. Kysyn itseltäni vain: miksi? Miksi en voi keskittyä elämään nyt, miksi mieleni rientää jo tulevaan. Miksi en malta odottaa?

Uuden elämän alku on varmasti unohtumatonta. Odotan sitä onnea, kun näen hänen ensimmäisen hymynsä. Kun tunnen hänen untuvaiset hiuksensa kasvojani vasten. Kun saan olla todistamassa sitä uuden oppimisen riemua. Odotan vihlausta rinnassa, kun pienokaiseni ensi kerran kaatuu omilta jaloiltaan. Lohduttomia hetkiä, kun hän itkee tai suuttuu kaikilla voimillaan. Odotan nolostumista, kun en osaa toimia lapseni kanssa kuten muut ehkä odottavat. Odotan turhautumista, kun tiskivuori vain kasvaa kilpaa pyykkikukkulan kanssa, koira tahtoo ulos, lapseni toteuttaa itseään piirtämällä seiniin sekä tahtoo auttaa kastelemalla kukat (koko parketin), kaupassa täytyisi käydä ja mies viettää poikien saunailtaa... (taaai ehken niin innolla odotakaan näitä päiviä) :D

Joka tapauksessa, vaikka hänestäkin ajallaan tulee kuriton teini ja huoleni vain lisääntyvät, en voi kuvitella  mitään yhtä täydellistä kuin hän. Nyt taitaa tulla itku. Hetkinen, tulee sittenkin olemaan jotain yhtä mahtavaa... hänen sisaruksensa.

Projekti

Tuntemattomat

Aion vähän hehkuttaa, kuinka onnekas olen ollut ja kuinka avuliaita ihmisiä on ympärilläni!
Muutama ehkä huvittavakin juttu miulle on sattunut, mutta arjen sankarit eivät jättäneet miuta pulaan.

Tänään äskettäin aioin lähteä ajeluttamaan Puntoani, ettei se ihan paikoilleen jumahtaisi. Aluksi tiedossa oli lumijäämössön lapioimista ja liukastelua. Starttasin ja sain autoa käännettyä, eikä se sen enempää liikkunut. Viereisestä rapusta urhea lenkkipukuun sonnustautunut ritari riensi tarjoamaan työntöapua ja ohjeisti miuta pääsemään jäisestä kuopastani pois. Oli siinä ohikulkijoille naurunaihetta.
Kaarani kanssa toheloin aikaisemminkin. Polttoaine loppui Prisman parkkipaikalla, muutaman metrin päästä ABC:n tankkauspisteeltä. Kaikesta tietämättömänä täytin ensin juomapulloni bensalla, joka valui tankista ohi. Sitten aloitin raivoisan työntöurakan, ykkösvaihde päällä. Siinä aikani huhkin kunnes hieman vanhempi urho tarjosi apuaan, onnekseni, sillä Prisma oli jo kiinni ja parkkis muuten aivan autio + kännykästä akku lopussa. Onnellisesti sain autooni löpöä ja kiittelin halausten kera pelastajaani.
Vähän aikaa sitten kaupassa asioidessani kurkottelin Kuplis-pulloa ylähyllyltä, kaikki jäljellä olevat sijoitettuna tietenkin taaimpaan nurkkaan, ja jälleen ilman pyyntöä pitkänhuiskea herrasmies ojentautui antamaan pullon miulle.

Olen suorastaan hämmentynyt tästä vilpittömästä avuntarjonnasta. Yritän parhaani mukaan välttää joutumista tällaisiin tilanteisiin, mutta oon aika reikäpää. Onneksi ihmiset ovat niin mahtavia.

Kiitollista ja lähimmäisenrakkaudellista viikonloppua arvokas lukijani!

Tuolla puolen

Unessani olet siinä. Olet niin kaunis. ”Miksi pakenet minua?” kuiskaan. Vastaat hymyllä joka saa minut hiljenemään.

Voisimme sekoittaa kenkämme ja järjestää ne eri pareihin. Istuisimme vierekkäin jaloissamme tennari ja korkokenkä. Vaikea arvata, kumpi olisi sinulta.  Aamuisin harjaisit hiukseni. Katsoisin peilin kautta vakavoituneisiin silmiisi. Ilmeesi sulaisi oitis lempeään virnistykseen.

Et päästä minua yhtä lähelle, kuin päästät yölliset sattumasi. Kaulakorusi, pisaran muotoisen helmen, sait minulta vuosia sitten. Se kuulemma sopii hopealla verhoiltuun nimettömääsi.

Juoksen ja juoksen. Juoksen kunnes kaadun ja kompuroin ylös. Minua huimaa mutta juoksen taas. Olit jättänyt viestin vastaajaan. ”Olen varma että se potkaisi”, innosta täyttynyt äänesi kantautuu korvaani rakeisena.

Kastaisimme jalkamme kaislikon tuoksuiseen veteen. Nauraen juottaisit lasistasi liian kuivaa kuohuviiniä, sitä halvinta tietenkin. Mansikka litistyisi hampaitasi vasten, kun et voisi lakata hymyilemästä. Ei se olisi liian siirappista, eihän? Makaisimme vatsallamme kuvajaisiamme tutkiskellen. Utuisen harmaat silmäni kalpenisivat omillesi, kristallin kirkkaille.

Rintani pakahtuu poltteesta. Okaat pistelevät kurkkuani kiiveten yhä ylemmäs. "Mikset voi olla minun!" kuulen huutavani, niin raivokkaasti ettei pihauskaan karkaa huuliltani. Ja niin helmasi hulmuaa kilpaa hiustesi kanssa, kun riennät sulkemaan minut syleilyysi.

Excited

Dysthymia

Miksi minun pitäisi uskoa likaisia valheitasi, jotka hymysi taa piilotat? Haluat vain suojella minua, sanot, suojella meitä. Emme ole enää tiimi, emme koskaan olleet muuta kuin pillipiipari ja hänen surkea hiirensä. En juokse syliisi peläten maailmaa, sitä kuvaa jonka rakensit niin suurin ja vanhurskain elein että minua oksettaa.

Sinä et tarvitse muita rakas. Jää luokseni. Pidän sinut turvassa ilkeiltä ystäviltäsi. 

Mutta mutta, tuo mekko tekee hallaa muodoillesi, parasta lähteä vain kotiin. Ostin sinulle suklaata kulta. 

Miksi tulit takaisin? Sinä yksin et ole mitään, ilman kohdetta ivalliselle mulkoilullesi, ilman nöyryytettävää ihmisriepua olet vain mauton ja väritön muisto! En pelkää murskata jalkaasi oven välissä. Tunnen enää silmitöntä inhoa. Sinä väitit, että ansaitsin ne kaikki veitseniskut ja lyönnit. Makasin lattialla anellen armoa, nikotellen elimistöni kuivuttua kyynelistä.

En päästä sinua. Rakastan sinua niin paljon. Sinä tarvitset minua, et voi jättää minua. 

Kiitos näistä vuosista. Kirjoitan sinulle.

Salli minun

Mitä ahnaammin voittoa tavoittelen, sitä varmemmin minun on valmistauduttava häviöön.
Lupaan vastedes pitää lupaukseni. Rehellisyys on sitä paitsi hyvin suhteellinen käsite. Ollako rehellinen itselle vai jollekulle toiselle? Jos siis otan vain ihan vähän...

Minun polttamallani maalla, vaivalla tallotulla tuhkalla kasvaa keto-orvokkeja. Värähdän hermoratojen läpi ryöpsähtävän dopamiinin vaikutuksesta. Sinä näet sen minkä minäkin. Jos et ota minua vastaan, putoan välitilaan. Ratakset loksahtavat paikoiltaan. Häipykää maailmastani, viekää kukkanne minne ne kuuluvatkin, revittyinä kimppuina vainajille! Lähden, jotta unohtaisit, en palatakseni palamaan liekkeihisi.

Minä
Olen
Ääreisverenkiertoni tyrehdyttänyt.