Erään perjantain ajatuksia

Ensimmäinen jakso lähihoitajakoulua alkaa olla pian takana, ja tuntuu että olen oppinutkin jotain kasvatuksesta. Monet tunnit aiheuttivat vauvakuumetta! En malta odottaa työssäoppimista ja uusiin lapsiin tutustumista. He ovat valona miulle synkän syksyn tehdessä tuloaan.

Olen kotiutunut Jyväskylään tosi hyvin. En tunne vielä kaupunkia juurikaan, mutta koetan etsiä aina uusia paikkoja täältä. Tänään oli tosi kaunista, kun lehdet lenteli puista.

Pitkään olin aivan hulluna uuden kotimme sisustamiseen. Nyt kun kaikki maallinen omaisuuteni on enemmän tai vähemmän paikallaan, pääsen keskittymään muihin asioihin. Tahdon elää päivä kerrallaan, ottaa vastaan uusia haasteita. Niitä kyllä varmasti riittää.

Mennessäni kouluun ja palatessani kotiin näin huolestuneen oloisen ihmisen. Mieleni teki kysyä, oliko hänellä kaikki hyvin. En voinut olla miettimättä, että mitä jos hän olisikin tarvinnut kuuntelijaa, ja kävelin vain ohi, kuten monet muutkin. Murehdin, kuinka voisin vaikuttaa ympäristööni positiivisesti. Minulla on palava halu olla läsnä joka sekunnissa. Kotona tosin uppoudun ajatuksiini. Olenkohan silloin läsnä itselleni? Miulla olisi about miljoona kysymystä, eikä yhtään vastausta. Saatan alkaa käyttää blogia taas aatosteni jäsentelyyn. Kiitos ja anteeksi siitä, että pidän tätä julkisena. :D

xx

Tutkimusmatka pt1

Onpa aika kulunut nopeasti!

Heippa kaikille, jotka ovat urheasti jääneet seuraamaan miun höpötyksiä huolimatta siitä että allekirjoittanut on ollut kadoksissa sanaakaan sanomatta. En osaa oikein kirjoittaa näin pitkän kirjoittamattomuuden jälkeen, mutta yritetään!
Miun elämässä on ollut paljon muutoksia. Hyviä sellaisia oikeastaan. En ole kokenut itselleni tarpeelliseksi käydä kirjoittamassa ajatuksia tänne. Ne eivät oikeastaan muotoutuneet samalla lailla tekstin muotoon kuin ennen, jos ymmärrätte.


Vuonna 2015 on ehtinyt tapahtua PALJON:

-Aloitin psykoterapian, jota onkin enää kaksi kertaa jäljellä...
-Lopetin tupakoinnin
-Olen ollut työkokeilussa päiväkodissa
-Seurustelen erään parhaimman ystäväni kanssa
-Muutama haitallinen ihmissuhde on jäänyt taakse
-Äitini ja hänen miehensä muuttivat uuteen asuntoon
-...eli pääsin eroon kaikesta vanhasta muistuttavasta
-Raivasin tavaroita myös omassa kodissani
-...joka on pian yhteinen koti poikaystäväni kanssa
-Harjoittelen rohkeutta ja sosiaalisuutta
-Herään aamuisin aikaisin!
-Luotan tulevaisuuteen
-Pelaan Xboxilla Haloa, vaikka olin vannonut uskollisuuteni pleikkarille
-Haaveilen koirasta, lapsesta ja isosta kodista :-D
-En tarvitse paljon aikaa yksinoloon
-Äänestin!

Sekä monia muita vahvistavia asioita. Paljon on vielä haasteita edessä, kuten pääsykokeet, raha-asiat tai se pirun autokoulun viimeinen vaihe....

Blogia käyn yhä päivittämässä, mutta en välttämättä samalla lailla kuin ennen. Tahdon kuitenkin auttaa, jos teillä on joitakin vaikeita asioita meneillään elämässänne. Toisaalta olen aika arvaamaton, joten saatan kirjoitella tänne useinkin. :O Luulen, että ehkä voisin ottaa enemmän valokuvia, niin kuin blogin aikaisempina vuosina. Näkemisiin, siis!


PS: Tää kappale sai miut herkistymään
Haloo Helsinki! -Kevyempi kantaa


Oot hyvin pieni, oot hyvin hauras On ekat sanat joita kuulet päivittäin, muttet kuuntele muita, kuin sitä yhtä, joka käskee painu alemmas ystäväin, ja se kaiken sulta syö ja heti perään mielen lyö ja sanoo sä pystyt parempaan Ja kun putoaa höyhenvyö, alkaa ikuinen yö Sä pääset aikaan suurempaan Sä haluat pois, sä haluat pakoon Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää Sä haluat pois, kun et pystykään, kaikkeen mitä pitää yrittää Te tartutte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan Nyt mä ajattelen mut ääneen sano en, että sut on kevyempi kantaa hautaan Tää turruttaa tunteen, ja tää vie tehon Ne samat sanat kuulit aina päivittäin Koin hennon otteen, näin väsyneen kehon Pelkäsit liian liian paljon ystäväin Olit kaunis kuin tiikeri, jonka raajoja koristi, viivat viivojen perään Ja mä tahdon uskoa, että ois vielä toivoa, joka aamu kun herään Sä halusit pois, sä halusit pakoon Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää Sä halusit pois, kun et pystynytkään kaikkeen mitä piti yrittää Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan Nyt mä ajattelen mut ääneen sano en että sut on kevyempi kantaa hautaan Ja mä muistan, kuinka tahdoit lähtee tähteä afrikasta etsimään Ja mä muistan kuinka paljon, kuinka paljon jaksoit joskus niin yrittää Ja yöllä kun mä katsoin taivasta niin säihkyvää Niin tiedän pääsit perille elämään Sä halusit pois, sä halusit pakoon Mä tajuun ja mä koitan ymmärtää Sä halusit pois, kun et pystynytkään kaikkeen mitä piti yrittää Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan Nyt mä ajattelen ja ääneen sanon sen, että sut on kevyempi kantaa hautaan Sut on kevyempi kantaa hautaan PPS: Mie en enää halua pois.

Aika pinnallista

Kaikkihan tietävät meitä ihmisiä olevan niin pieniä ja suuria, mustia ja valkoisia kuin hentoja ja vahvoja. Mutta eivät ominaisuudet siihen lopu! On säyseän harmaita, räiskyvän kirkkaita, jopa läpinäkyviä ihmisiä. Joillakin ääriviivat ovat vahvat, toisilla häilyväiset. Toiset ovat teräksisen kovia, ehkä piikikkäitäkin, toiset kimmoisia ja pehmoisia.
Minulla on kiiltävä peilipinta. Väkijoukossa erotun paremmin kuin läpinäkyvät, mutta aiheutan toisinaan hämmennystä. Olen usein pidetty, sillä ihmiset myhäilevät tyytyväisinä kohdatessaan omat hyvät puolensa. Minusta muistetaan aina erilaisia piirteitä. Itseinhossaan ihmiset nyrpistelevät ja tiuskivat minulle. Parasta on, kun minut pyyhkii oikein puhtaaksi jotta saa ihailla itseään tuntikausia. Jotkut pelästyvät ja karttavat katsomasta minua. Minut on usein isketty säpäleiksi. Siten en miellytä ketään! Uudelleenliimattuna olen vähän säröinen. Tuttavapiirini vaihtuu sitä mukaa, kun ihmiset kyllästyvät samanmieliseen seuraan, tai eivät kestä omaa vääristynyttä kuvajaistaan. Kun minun kanssani jää tekemisiin pidemmäksi aikaa, heijastukseni tosiaan alkaa muuttua. Siitä tulee jotakin sinulle vierasta. Älä pelkää, et itse ala näyttää erilaiselta, se on vain kulumaa.

Millainen on sinun pintasi?

Liibalaaba-kafka-oksennus

Mitä yritän kertoa
Pienillä kuiskauksilla

Osaan jo liiankin
Taidokkaasti kiertää

Minusta on tullut
Valhe.


Hermoradat lienevät poikki
Akselilla aivot-lihakset

Lasin rikkovaa kirkunaa
Ylilangoitettu marionetti

Tervaa tihkuvat arvet
Verihyytymä.

Ymmärsin

Että tämä elämä ei tee miuta onnelliseks. On vapauttavaa keskittyä helpompiin tavoitteisiin.

Onnenonkijoille

Mie tässä väsyneenä pohdiskelin erästä ohjetta parempaan elämään. Että pitäisi siivota negatiiviset ihmiset elämästä tai joiden seurassa ei ole hyvä olla. Sitten peilasin tätä ohjeistusta omaan arvomaailmaani. Kyllä, se on tervettä itsesuojelua jos älähtää kun joku puolituttu haukkuu lyttyyn tai levittää valheellisia juoruja. Ihmiset voivat myös muuttua, jolloin kasvetaan erilleen esimerkiksi lapsuudenystävästä. Kuitenkin ennen tällaista äkillistä dumppaamista pitäisi punnita ihmissuhteen hyviä ja huonoja puolia. Esimerkiksi ystävä tai kumppani saattaa voida pahoin tai olla stressaantunut ja käyttäytyä siksi "negatiivisesti". Asioista ja tunteista saa myös puhua. Jonkin ärsyttävän tavan tai oman epämukavuuden tunteen voi tuoda esille. Ihmiset osaavat vähän mukautua myös toisten tarpeisiin. Miulla on periaate, että jos "päätän" olla ystävä tai kumppani jollekulle, en vain heitä heitä menemään kuin tavaraa. Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista. Vaikka kuinka nykyään korostetaan itsenäisyyttä ja itseään varten elämistä, ei tarvitsisi ryhtyä itsekkääksi. Olisihan se helppoa olla vain hauskojen ja hyväntuulisten ihmisten kanssa. Vähän kuin ostaisi kotiin kasapäin koriste-esineitä mutta ei mitään käytännöllistä. (Vertasin juuri ihmissuhteita materiaan vaikka väitin ettei ne sitä ole. Heh.) No uskokoot ihmiset mitä lystäävät, toivotan heille onnea onnen ja terveiden ihmissuhteiden tavoitteluun, mie aion vastedeskin "nauttia" haasteista.